joulu 23, 2021 | Joulukalenteri, Sovellusvinkit
Teknologia voi olla apuna myös tunnetaitojen harjoittelussa. Tässä on esittelyssä Magis-mobiilipeli ja sen tausta.
”Magis – Maaginen seikkailu on mobiilipeli, jonka avulla lapsi voi oppia hyvinvointitaitoja taikakoulun maailmassa seikkaillessaan. Magiksen ovat toteuttaneet psykologian ja mielenterveystyön, kasvatusalan ja pelinkehittämisen ammattilaiset. Peli rakentuu tarinankerronnan ja pelin hahmojen kanssa käytyjen keskustelujen pohjalle. Niiden kautta pelaaja oppii erilaisia tapoja kohdata ja käsitellä arjen haasteita. Lisäksi pelin kuluessa tutkiskellaan muun muassa sitä, miten käsitellä vaikeita tunteita, miten tunnistaa itselle tärkeitä asioita, miten voi ottaa toisen henkilön näkökulman ja miten lähestyä itselle vaikeita asioita. Magis – pelin sisällöt on suunniteltu 4.-6. luokkalaisille lapsille. Myös nuoremmat lapset voivat hyvin pelata Magista lukutaidon mukaan. Jos lapsen lukutaito ei vielä riitä itsenäiseen pelaamiseen, peliä voi pelata yhdessä aikuisen kanssa siten, että aikuinen lukee tekstit ääneen ja lapsi valitsee vastauksen hahmojen kysymyksiin ja kommentteihin.”
https://www.hyvaollakoulussa.fi/magis/
Pelin suunnittelussa on tosiaankin otettu huomioon koulumaailma, ja sivuilta löytyy ladattavaksi mm. Opettajan työkirja ja tehtävävihko. Opas kuvaa tiiviissä muodossa Magis-pelin taustalla olevat keskeiset periaatteet ja esittää valmiin suunnitelman pelin peluuttamiseen kokonaisen luokan kanssa.
Mieli Pohjanmaan mielenterveys ry:n ja Jyväskylän psykologian laitoksen yhteistyössä kehittämä Magis-peli ja Oma juttu -ryhmämalli on laadittu lasten hyvinvoinnin edistämiseen ja koulukiusaamisen ehkäisemiseen. Yhdessä Magis-peli ja Oma juttu -ryhmät muodostavat koulujen käyttöön tarkoitetun porrastetun mallin hyvinvoinnin tukemiseen.
https://www.hyvaollakoulussa.fi/
Pelin materiaalit saatavilla myös ruotsiksi ja englanniksi!
joulu 21, 2021 | Joulukalenteri, Sovellusvinkit
Joko olet tutustunut Googlen Santa Tracker eli Joulupukin jäljitin -sivustoon? Jos kaipaat viimehetken vinkkejä viimeisille koulupäiville, sivuilta löytyy pieniä pelejä ja animaatioita jouluisista aiheista.
Santa Tracker — ThingLink
joulu 18, 2021 | Joulukalenteri, Sovellusvinkit
Tässä sovellusvinkki tekijänoikeuksien opettamiseen! Kopioston tuottama Kopiraittila tarjoaa paitsi oppimispelejä myös paljon käytännön vinkkejä opetukseen sekä tietopaketteja, joista voi päivittää myös omaa osaamistaan. Tutustu lisää osoitteessa kopiraittila.fi.
Thinglink – Kopiraittila
joulu 17, 2021 | Joulukalenteri, Sovellusvinkit
Tässä linkissä esitellään Thinglinkin käyttöä. Käymme esimerkiksi läpi, miten joulukalenterimme oli tehty sekä miten pakohuonepelin voi toteuttaa Thinglinkillä. Tutustu lisää allaolevasta linkistä! 😊
Thinglink – Thinglink-esittely
joulu 17, 2021 | Joulukalenteri, Sovellusvinkit
Digitaaliseen pakohuonepeliin voit luoda pakopelin tunnelmaa esimerkiksi kuvien ja musiikin avulla. Tutustu lisää tunnelman luomiseen sekä sovelluksiin, joita voit hyödyntää digitaalisen pakohuonepelin luomisessa joulukalenterissa.
Linkki löytyy alla olevasta joulukalenterista luukun 16 takaa, salasana on Joulurauhanjulistus.
Joulukalenteri — ThingLink
joulu 15, 2021 | Joulukalenteri, Sovellusvinkit
Tämän puheenvuoron aiheena on, kuinka alakoulun oppilaita voi innostaa pakopelien avulla. Puhuja Tiina Merilä on englannin ja luokanopettaja Enosta.
OpenDigiTaidot -hanke järjesti pakopeliseminaarin, jossa Tiina Merilä kävi kertomassa kokeilustaan. Kokeilu on tehty osana Digipedataidot 0–100! hankeen kehittämisosioita. Voit käydä hakemassa vinkkejä pakopelien toteuttamiseen myös Joensuun mediakeskuksen sivuilta.
https://peda.net/joensuu/jm/lightabot-luonnos/pakopelit
Thinglink – Tiina Merilän pakohuonepeli